Puusta kankaaksi - paperikalusteita kehittämässä

Onko paperista mahdollista valmistaa sisustustarvikkeita ja kalusteita? Tietysti on! Kinnarps on yksi niistä yrityksistä, jotka toimivat "Suunniteltu kierrätettäväksi" hankkeessa, jossa on jo saatu kehitettyä täysin kierrätettävän seinäkkeen prototyyppi.

Tänä päivänä kulutamme maailmanlaajuisesti 90 miljoonaa tonnia tekstiilikuituja vuodessa. Koska maapallon väkiluku kasvaa ja elämisen taso kohenee, on arvioitu, että tekstiilikuitujen kysyntä kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä. Öljypohjaisten kuitujen, kuten nylonin ja polyesterin, tuotanto on taakka ympäristölle, ja siitä syystä kestävyyden kannalta tarkasteltuna pois suljettu vaihtoehto.

Samaan aikaan olemme tilanteessa, jossa puuvillan viljelyn maa-alasta on puute, ja se on muutenkin kestävyyden kannalta toimintaa, jota on syytä kyseenalaistaa, sillä se vaatii paljon kasteluvettä ja kemikaaleja. Tästä syystä on tärkeää löytää uusia, kaupallisesti järkeviä tekstiilivaihtoehtoja puuvillalle ja kemikaaleihin perustuville synteettisille materiaaleille. Tässä kohdassa metsä astuu kuvaan! Paperi ei ole ainoastaan luonnon materiaali - se on myöskin kierrätettävä. Yhdestä puusta on mahdollista tuottaa 150 000 km selluloosakuitua, josta riittää noin 200 housupariin. Perinteiset kankaat, kuten puuvilla, viskoosi ja lyocell, ovat myös selluloosamateriaaleja, kuten puu. Puupohjaiset kankaat eivät ole uusi keksintö, niitä on tehty jo pitkän aikaa sellaisista raaka-aineista kuin bambu ja hamppu. Selluloosa, jota saadaan metsistä, voi pian olla tärkeässä roolissa globaalin tekstiiliteollisuuden raaka-aineen tuotannossa. Kyse on vain hetkestä jolloin koodi murretaan!

Designed for recycling

Kinnarps on mukana "Suunniteltu kierrätettäväksi" hankkeessa yhteistyössä Smart Textiles yrityksen sekä 13 muun ruotsalaisen metsä, paperi ja tekstiiliteollisuuden edustajan kanssa. Päämääränä on kehittää luontopohjaisia kalusteita ja sisustustarvikkeita kierrätettävästä paperimateriaalista. Ideana on luoda sykli, jossa kaluste ja sen osat voidaan kierrättää - ja antaa niille uusi elämä paperi ja kartonkituotteissa - pois heittämisen sijaan. Tällä tavoin voimme luoda paremman vaikutuksen, kierteen, jossa sen sijaan, että heitetään raaka-ainetta pois, se voidaan käyttää yhä uudelleen.

"Tässä projektissa Kinnarps on kehittänyt seinäkkeen prototyypin, joka on täysin kierrätettävissä sekä ytimen, että kankaan osalta, ja valmistettu ruotsalaisen metsän raaka-aineista. Projektissa kehitettiin paperilanka kahdesta paperilaadusta, ne kudottiin tekstiiliksi ja tästä seinäkkeet valmistettiin . Samalla kehitettiin myös vahvempi paperirakenne jota voidaan käyttää seinäkkeen ytimenä," kertoo Christina Calisir, Technical Manager Cover Materials at Kinnarps.

Näihin kahteen materiaaliin perustuen Kinnarps on suunnitellut prototyyppejä kahteen pöytäseinäkkeeseen. Jotta kaluste olisi todella kierrätettävä, on tärkeää, että kaikki komponentit voidaan erotella. Tästä syystä paperinen tekstiilipinta kudottiin, jotta se voidaan ommella ytimen päälle. Kätevät kiinnittimet tekevät helpoksi asentaa ja purkaa seinäkkeet.

Seinäkkeet ovat kierrätettävät koko syklin osalta, paperista lankaan, tekstiilistä tuotantoon, valmiiseen tuotteeseen ja lopulta materiaalien kierrätykseen.

"Vastaanotto on ollut todella myönteinen, sekä projektiryhmänm että niiden asiakkaiden osalta, joille olemme seinäkkeitä esitelleet," sanoo Calisir.

 

Yhdestä puusta saa 200 housuparia

Toiminta muodostui osaksi projektia "Luoda paikallisesti kasvatettuja tekstiilejä Ruotsissa", joka laajeni useamman vuoden ajalle ja johon Kinnarps otti myös osaa. Päämääränä projektissa oli löytää uusia keinoja käyttää ruotsalaista raakapuuta fokuksena kaluste- ja sisustussuunnitteluteollisuus. Kankaat, joita valmistettiin projektin puitteissa ja käytettiin myös Kinnarpsin seinäke prototyypeissä, on valmistettu kuusi- ja mäntypuumassasta. Kankaat ovat osoittautuneet merkittävän kestäviksi, joten ne ovat sopivat erinomaisesti käytettäväksi myös julkisissa ympäristöissä. Niitä on käytetty myös monissa vaatetusideoissa mukaan lukien 'paperimekko' joka suunniteltiin projektin osana.

Projekti johti innovatiiviseen ja informatiiviseen yhteistyöhön eri teollisuusalojen välillä, kuten kaluste-, tekstiili-, paperi- ja kierrätysteollisuus. "Asioiden tekeminen yhdessä antaa syvemmän käsityksen toisen haasteista eri teollisuushaarojen välillä. Osoitimme myös, että on mahdollista luoda tekstiilejä ja kalusteita biomassasta valmistetusta paperista," kertoo Calisir.

"METSÄKANKAIDEN" JATKONÄKYMÄT

Projektia on päätetty jatkaa taas kolmella vuodella, nimellä - Metsäkankaat - ja Kinnarps osallistuu myös jatkokauteen. Suurin haaste on teollinen jatkokehitys sekä kaupallisesti kannattavien kankaiden ja prosessien luominen kalusteisiin, sisustusmuotoiluun ja muotiteollisuuteen. "On luonnollista, että Kinnarps osallistuu tämän kaltaiseen projektiin," kertoo Johanna Ljunggren, Kinnarps Sustainability Manager.

"Jotta asiakkaamme voisivat kokea, että kestävät valinnat ovat sekä helppoja että taloudellisesti viisaita, täytyy meidän tarjota todellisia bisnesetuja. Kalusteteollisuus tarvitsee uusia, kestäviä bisnesrakenteita - ja me haluamme olla kehityksen eturintamassa" Johanna jatkaa.

Lue lisää kestävyydestä ja vastuullisuudesta

Lue lisää 'Designed for recycling'

 

Image: Anna Sigge

Haluatko tietää lisää?

Ota yhteyttä