Syksyn uutuuksia!

Syksyn uutuudet täydentävät mallistoamme ja antavat mahdollisuuksia luoda omintakeisia sisustusratkaisuja entistäkin paremmin. Materian Pax-tuoliperhe on kasvanut uudella jalustalla, Anagram-tuolit voi nyt kytkeä riviin helppokäyttöisellä liittimellä. Skandiformin Nestor-sohva on saanut uusia moduuleita ja monikäyttöisen, vapaasti liitettävän selkänojan. Today on entistä monipuolisemmin sekä sohva, että lepovuode. Uudella pitkällä selkänojalla voi halutessaan korostaa kalusteen sohvamaisuutta. Alto-istuinperhe on saatavana myös matalana versiona ja NC Nordic Caren mainio Be a part of -palakaluste on kasvatettavissa pitkiksi sohviksi, kulmasohviksi ja vaikkapa erillisiksi tuoleiksi.

Kalusteiden toiminnallisuutta parantavat yksityiskohdat ja oivallukset lisäävät niiden soveltuvuutta yhä useampaan käyttötarkoitukseen. Entistä useammin työtä tehdään tiimeissä tai istahdetaan spontaanisti keskustelemaan tai tavataan asiakkaita palaverien merkeissä.

Jotta kohtaamiset sujuisivat mutkattomasti on hyvä, että kalusteet joustavat käyttötarpeen mukaan. Moduulikalusteita on helppo muunnella tarpeisiin sopiviksi ja erilaiset istuimet tuovat tilaan ilmettä ja käyttömukavuutta. Kevyillä, kestävillä ja siroilla tuoleilla tiloihin saa luotua erilaisia tunnelmia. Niitä on helppo siirtää ja ottaa esille tehtävän luonteen edellyttämällä tavalla.

materia_pax_fabric_red.jpg
PAX

Design: Fredrik Mattson

Pax-tuoli on nyt saatavana myös ristikkojalustalla. Muut jalustavaihtoehdot ovat puiset jalat, metallijalat sekä metallinen jalasjalusta. Pax-tuoli takaa istujalle mainion mukavuuden.

Uusi neliristikkojalka on siro ja tekee tuolista entistä kätevämmän käyttää. Kääntyvä jalusta soveltuu hyvin vaikkapa neuvottelupöytien äärelle. Pax on ruiskuvalettua muovia ja se voidaan tilata ilman verhoilua, verhoillulla istuimella tai ympäriverhoiltuna.

nestor_orange_image.jpg
NESTOR

Designer: Lars Hofsjö

"Halusin tehdä pelkistetyn ja sievän moduuli sohvan, joka kuitenkin olisi mahdollisimman joustava. Istuinosia on saatavana monella pituudella ja selkänojat ovat siirrettätävät. Jalkavaihtoehtoja on vain yksi ja korkeus on kaikille moduuleille yhtenevä, jotta muutoksia on helppo tehdä. Nestor tarjoaa mukavuutta kompaktissa muodossa."

anagram-chair-pink-blue-front.jpg
anagram

Design: Fredrik Mattson

Anagram-tuolin jalat kaartuvat nojan taakse muodostaen tyylikkään kahvan josta tuolia voi kätevästi käsitellä. Istuimessa ja selkänojassa on kiinnitysnapit jotka seuraavat rungon väriä. TPE-käsinojat ovat kosketukselle pehmeät ja suojaavat pöydän pintaa, kun tuoli ripustetaan. Anagram on saatavana ilman verhoilua, verhoiltuna tai vain istuin verhoiltuna. Tuolin voi myös kytkeä riviin kätevien kiinnittimien avulla.
 

today

Joustava leposohva on pelkistetty ja muotoilultaan kutsuva. Lisävarusteina on nyt uutuutena myös pitkä selkätyyny. Lisäksi saatavana lyhyt ja  putkityyny. Putkityyny on irrotettavissa kauniisti verhoiltujen nappien ansiosta. Selkänoja voidaan kiinnittää kummalle tahansa puolelle.

TODAY sopii yhtä hyvin toimistoon kuin lepohuoneeseen.

Design: Mia Cullin

Alto

ALTO-sohva on saanut uuden istuinkorkeuden. Nyt sohvat ovat saatavana myös matalammalla, 450 senttimetrin istuinkorkeudella.

Alton muotokieltä kuvaa selkeälinjaisuus, joka näkyy sekä istuinten ulkoasussa että tuolien ja sohvien helpossa yhdisteltävyydessä suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Kalusteen yksilöllisyyttä korostavat myös sen pehmusteiden kaarevat linjat, jotka tekevät istuimesta kutsuvan ja kauniin katselipa sitä mistä suunnasta tahansa. Sivustan ulkosyrjästä löytyvään taskuun voi kätevästi sujauttaa lehden tai kaukosäätimen.

Alto on saatavana nojatuolina, kahden- ja kolmen istuttavana sohvana sekä kulmasohvana. Alto sai myös GERMAN DESIGN AWARD 2020 palkinnon sarjassa Excellent Product Design.

Design: Mattias Stenberg

be a part of...

Red Dot 2019.JPG

Tämä on uuden sukupolven hoivakaluste. Muotoilunsa ja perusideansa ansiosta moduulisohva BE A PART OF ottaa todellisen kehitysaskeleen uuden sukupolven hoivatiloissa. Tuotteen erityisyys on huomattu myös maailmalla, se on Red Dot Award 2019 palkittu!

Kaluste on ensisijaisesti suunniteltu ottamaan pyörätuolissa istuva mukaan keskusteluun tasavertaisena jäsenenä. Uutta ovat nyt palakalusteeseen luodut osat, joiden ansiosta sohvasta voi rakentaa tarvitsemansa pituuden. Aukko kalusteen sisällä voidaan jättää pois ja toki se voi toimia myös esim. matkalaukkujen säilytysvälikkönä tai lasten vaunujen paikkana.

Design: Ella Westlund

SPACE KID'S CORNER

Koululuokka on oppimiseen tarkoitettu tila, jossa tapahtuu koulupäivän aikana erilaisia tilanteita.Välillä tehdään työtä ryhmissä, välillä keskitytään omaan työhön ja välillä esitetään valmiin työn tuloksia.

Kalustuksen tulisi joustaa ja tukea oppilaita ja opettajia kaikissa tehtävissä. Tärkeää on myös varata tilaa keskittymiseen. SPACE KID’S CORNER on paikka, jossa voi löytää turvaa ja hiljaisuutta sekä rauhoittua oman työn tekemiseen. Hyvin suunniteltu ja monikäyttöinen ratkaisu – kirjahylly, kaappi ja istumapaikka yhdessä.