10 vinkkiä avoimen toimistoympäristön akustiikan parantamiseksi

Työskentelemme nykyään usein avoimissa toimistoympäristöissä yhteistyön, kommunikaation ja luovuuden edistämiseksi. Tällaisiin tiloihin on tärkeää suunnitella ääniympäristö, jossa vältytään ääniin liittyvältä stressiltä ja keskittymisvaikeuksilta. Akustiikkakonsultti Pontus Thorsson kertoo meille lisää avointen toimistoympäristöjen akustiikasta ja seikoista, jotka on hyvä ottaa huomioon.

Monet nykyisistä työpisteistä on rakennettu yhteistyön varaan yksintyöskentelyn kustannuksella. Tämä muutos on tapahtunut useista syistä. Tutkimukset osoittavat esimerkiksi, että ajattelu ja ideointi kehittyvät paremmin yhdessä muiden kanssa. Asiaan liittyy myös sosiaalinen näkökohta. Lisääntyneen digitalisoinnin myötä olemme entistä vähemmän vuorovaikutuksessa muiden kanssa, sillä pidämme yhteyttä toisiimme muun muassa sosiaalisen median kautta. Siksi toimisto ja kollegamme ovat entistä tärkeämpiä sosiaalisen vuorovaikutuksemme kannalta. Tämä heijastuu myös toimiston rakenteeseen, jossa hiljaisten keskittymiseen tarkoitettujen tilojen tilalle tehdään avoimia, sosiaalisia tiloja.

Luo tasapainoinen äänitaso

Hyvän akustiikan ja tasapainoisen äänitason luominen avoimeen toimistoympäristöön on suuri haaste. Avoin ratkaisu tarkoittaa lähes aina suurta kompromissia ääniympäristöön liittyen. Monilla voi olla vaikeaa löytää paikkoja, joissa he voivat työskennellä keskittyneesti ja häiriöittä, mikä lisää stressiä ja heikentää tehokkuutta. Akustiikkakonsultti Pontus Thorssonin mukaan suurin ongelma ei kuitenkaan ole itse äänitaso, vaan ympärillämme käytävät keskustelut. ”Me ihmiset olemme menestyneet lajina, koska olemme taitavia tekemään yhteistyötä, ja siinä apuna on toiminut kehittynyt kielemme. Haittapuolena on se, että meidät on ohjelmoitu kuuntelemaan toisiamme. Heti kun kuulemme puhetta, aivomme haluavat kuunnella ja tulkita sitä. Työskentelymme siis keskeytyy, kun kollegat juttelevat lähettyvillämme”, Pontus Thorsson kertoo.

Toimistossa ei siis tarvitse olla täysin hiljaista, sillä pieni hälinä on usein vain hyväksi. Sen sijaan on tärkeää, että yksintyöskentelyyn olisi erityisiä tiloja, joissa voi istua täysin häiriintymättä ja eristäytyneenä kollegoiden keskusteluista. ”Parasta olisi ottaa lähtökohdaksi oma toiminta ja ajatella työtehtävien mukaisesti. Perussääntönä on, että tiloja tulisi olla kaikenlaisille työtehtäville – avoimista ja luovista tiloista täysin hiljaisiin paikkoihin häiriötöntä yksintyöskentelyä varten”, toteaa Pontus Thorsson.

Akustiikkavinkkejä

1.

Täysin peittävä akustiikkakatto on hyvä alku. Se on kiinnitettävä hieman erilleen katosta, jotta se vaimentaa ääntä koko toimistossa.

2.

Ääntä vaimentavia seinäpaneeleita voidaan hyvin asentaa tiloihin, joissa vaaditaan lisää rauhaa, mutta myös valikoituihin paikkoihin avoimissa tiloissa.

3.

Kirjoilla ja kansioilla täytetyt kirjahyllyt auttavat hajauttamaan keskusteluita ja muita ääniä. Myös tilanjakajat voivat olla toimiva vaihtoehto.

4.

Verhot tekevät ympäristöstä viihtyisämmän sekä visuaalisesti että äänten osalta. Niiden on hyvä olla hieman vahvempaa kangasta ja riippua hieman irti seinästä/ikkunasta.

5.

Varmista, että toimiston tuolit ovat mahdollisimman hiljaisia. Jaloilla varustetuissa tuoleissa tulee olla tassut, kun taas pyörillä varustettuja olisi hyvä käyttää vaimentavilla alustoilla.

6.

Ääntä vaimentavat akustiikkapaneelit rajoittavat tehokkaasti äänen kulkeutumista tilassa.

7.

Myös lattiamatot imevät ääntä. Ne vaimentavat ennen kaikkea askelten ääniä.

8.

Muista pitää eri työpisteiden väliset etäisyydet kohtuullisina.

9.

Äänieristetyt ja täysin hiljaisiksi koettavat tilat ovat tärkeitä. Niissä voi järjestää kokouksia tai työskennellä häiriöttä ja keskittyneesti yksin.

10.

Äänieristetyt ikkunat ovat edellytys sille, ettei ulkopuolelta kantaudu ääniä sisälle. Tämä on erityisen tärkeää, jos toimisto sijaitsee kaupunkiympäristössä tai esimerkiksi tien läheisyydessä.

Näin suojaat hiljaisia ympäristöjä

Tavoitteena ei ole luoda täysin äänetöntä toimistoa, vaan pikemminkin tasapainottaa äänet ja löytää sopivia ääniympäristöjä kaikenlaisille työtehtäville. Esimerkiksi luova työ ja brainstorming onnistuvat parhaiten pienessä hälinässä. Sitä vastoin niille, jotka haluavat istua työskentelemässä keskittyneesti, ympärillä käytävät keskustelut ovat suuri ongelma. ”Kuulomme ei ole kehittynyt 50 000 vuoteen. Siksi luonto on edelleen kuulon viitearvo, eikä luonnossa ole koskaan hiljaista. Istuminen täysin hiljaa voi siis tuntua monesta meistä rasittavalta. Siksi emme pyrikään täydelliseen äänettömyyteen, vaan rauhaan ja hiljaisuuteen. Tästä huolimatta juuri äänettömät tilat ovat aina niitä, joista on eniten pulaa nykytoimistoissa”, Pontus Thorsson toteaa.

Tehokkain tapa varmistaa äänetön ympäristö häiriöttömän työskentelyn takaamiseksi on luonnollisesti umpinaisten seinien pystyttäminen. Jos tätä mahdollisuutta ei ole, voi käyttää myös ääntä vaimentavia lattiaseinäkkeitä ja luoda näin tiloja tilaan häiriötöntä työskentelyä varten. Kannattaa varmistaa myös, että ääntä imeytyy paljon myös kattoon ja seiniin, ei vain toisistaan erotetuissa tiloissa vaan myös koko toimistossa. Kaikista tärkeintä tämä on katossa, sillä se on suurin pinta.

Pontus Thorsson

Äänikonsultti ja Akustikverkstan-yrityksen perustaja

Pontus on akustiikkaa tutkinut tekniikan tohtori ja hänen väitöskirjansa käsitteli äänen etenemistä ulkotiloissa. Pitkään akustiikkakonsulttina työskennellyt Pontus on myös tutkija/luennoitsija Göteborgin Chalmersin teknillisessä korkeakoulussa. Pontus on tutkinut erittäin menestyksekkäästi muun muassa tuulivoiman ääniä ja kevyiden rakennusten akustiikkaa.