Mitä tarkoittaisi asuminen tulevaisuuden vanhainkodissa? Kun Skyhill suunnitteli Myntanin vanhainkodin Nyköpingin kunnan toimeksiannosta, valittiin tärkeimmäksi asumisympäristö ja sen kokeminen.
"Kunnianhimoinen tavoitteemme oli, että Myntanin jokainen osasto, siitä huolimatta, että rakennus on suuri, tuntuisi yksilölliseltä ja kotoisalta. Tästä syystä sairaanhoitajien tutkimustilat, henkilökunnan pukuhuoneet ja henkilöstötilat on sijoitettu talon asuinkerroksiin", kertoo Magnus Jansson, arkkitehti MSA, Skyhill.
Myntanissa jokainen asukas saa mahdollisuuden, niin pitkälti kuin voi ja toivoo, toimia itsenäisesti ja pitää henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteensa ja toiveensa. Huoneistojen muotoon on suurelta osin vaikuttanut vaatimus turvallisesta työympäristöstä, jota täytyy noudattaa sekä pinta-alan rajoituksista, joita taloudelliset kehykset asettivat. Mutta kotoisuus ja positiiviset elementit ja näkymät ovat keskeisessä asemassa. Sisustusratkaisussa on suuri pinta, johon asukas voi laittaa kukkia tai valokuvia ja ikkunat ovat sopivalla korkeudella, jotta ulos voi nähdä, vaikka makaisi sängyssä. Materiaalivalinnoilla on ollut suuri merkitys! Kotoisan tunnelman ja puhtaanapidon kannalta tammi valikoitui puulajiksi. Sisustuksessa on viilupintaisia ovia ja massiivipuisia sokkeleita ja sisäosia. Keittiöissä ja keittokomeroissa on käytetty kaunista hiekkakiven väristä keramiikkaa ja kylpyhuoneissa on tummanharmaan mosaiikin ja valkoisen kaakelin luomaa kontrastia.
Helposti varastoitava ja pinottava Knut-tuoli tekee tilan muuntelusta kätevää.
Kurbits-sohva tarjoaa mukavan paikan lepohetkeen kävelyn jälkeen ja kutsuu naapuritkin mukaan.
Tyylikäs ja ajaton Curt-keinutuoli on virkistävä riippumatta siitä mihin se on sijoitettu.
För att så långt som möjligt kunna möta de boendes önskemål om självständighet och personalens behov av ergonomiska lösningar har lägenheterna också försetts med en rad praktiska lösningar. Badrummen har specialinredning: toalettstol och handfat är till exempel höj och sänkbara. Till hallen finns ett genomräckningsskåp som underlättar och gör att den boende kan klara sig själv så länge det är möjligt. I lägenhetsrummen finns också en liten pentryinredning där det ena väggskåpet är utformat som ett dropptorkskåp.
Vastatakseen mahdollisimman pitkään asukkaan toiveisiin itsenäisestä pärjäämisestä ja henkilökunnan tarvitsemista ergonomisista ratkaisuista, on huoneistot varustettu käytännöllisillä ratkaisuilla. Kylpyhuoneissa on erikoisvarusteluna korkeussäädettävät wc-tuolit ja lavuaarit. Eteisissä on läpikuljettava kaappi, joka helpottaa asukkaan omatoimisuutta. Asunnoissa on myös pieni keittokomero, jossa on seinään asennettu kuivauskaappi.
Yhteiset tilat on sisustettu samojen periaatteiden mukaisesti. Kaikissa päivähuoneissa on leveät ikkunaovet suurille terasseille ja parvekkeille. Jos itse ei pääse ulos, mutta haluaa siti kokea sadepisaroiden tippuvan otsalle tai tuulen puhaltavan hiusten lävitse, on mahdollisuus työntää sänky ulos. Oleskelutilan päädyssä on yhteinen ruokailutila joka puolestaan johtaa keittiöön ja tiskaustilaan. Keittiö on osaksi tehokas valmistuskeittiö, jossa henkilökunta voi työskennellä hyvässä työympäristössä, mutta kuten suuressa kotikeittiössä. Onhan kyseessä kuitenkin asukkaiden keittiö! Jokaisessa asukasosastossa on myös avara yhteistila. Kaikki taide-, väri ja materiaalivalinnat on tehty yhteisymmärryksessä henkilöstö- ja eläkeläisorganisaatioiden kanssa.
Kutsuvat tilat, riippumatta siitä onko kyseessä aula, odotustila tai keskustelutila - kuten kahvila tai ruokala - asettavat korkeat vaatimukset joustavuudelle. Pöytien tulee olla säädettävissä tai sopivia pyörätuolin käyttäjille. Tuolien tulee olla helposti siirrettäviä, eivätkä ne saa olla meluisia. Knut-tuolilla sisustettu aktiviteettitila on mukava seurusteluhuone tai tarvittaessa vaikkapa tanssilattia.
"Pidän valoisista tiloista ja eloisista väreistä. Ne ovat tärkeät, kun luodaan sisätiloja, joissa on vaihtelua ja kodinomaisuutta."